Katse palloon!

Kuva

Katse palloon!

Välineurheilu on aliarvostettu urheilun laji. Uusi tennishame motivoi, tuntuu kentällä hyvältä, on toiminnallisuuksiltaan lajiin sopiva ja näyttää kivalta.

Mutta nyt esittelen välineet, jotka oikeasti ovat tehneet omalle pelilleni todella hyvää. Nimittäin pallot.

Kesällä opettajan kentälle tuomat pallot tuntuivat niin hyvältä, että oli pakko käydä itsekin ostoksilla. Ja tunnustan: me siirryimme harjoituspalloihin.

Kuulemma etenkin miehillä on taipumus siirtyä liian nopeasti liian vaikeisiin palloihin. Eikä ylpeys kestä harkkapalloilla pelaamista.

Kaikki lyönnin perusasiat oppii kuitenkin harjoituspalloilla, ja uskallan oman kokemukseni perusteella sanoa, että ne oppii paremmin (nopeammin) kuin kovemmilla palloilla. Joten ainakin lajin aloittelijoiden kannattaa nöyrtyä ja kokeilla.

Tuota vihreätäpläistä käytetään junnutasolla kisapallonakin, joten ei se ihan vaahtomuovipallo ole. Ja omat taidot eivät vuoden harjoittelun jälkeen todellakaan ole sillä tasolla kuin juniorilla, jolle on laitettu maila käteen heti tuttipullon jälkeen.

Tuota oranssi-keltaista käytämme lämmittelypallona. Joskus, jos lyöntini on ihan hukassa, saatamme pallotella niilläkin, kunnes taas tuntuu sujuvan.

Parempi täplä pallossa kuin pallo hukassa.

Hyvä päivä

Aloittelevana tenniksenharrastajana pitää olla tyytyväinen vähään ja pieniin edistysaskeliin. Silloin kun tulee takapakkia, eikä peli kulje ollenkaan, riemu on revittävä vaikka yhdestä onnistuneesta syötöstä.

Siksi tämänkaltaiset päivät ovat aivan poikkeuksellisia: kertakaikkisen hyvä päivä.

Se alkoi siitä, että klikkasin itseni tenniskentän pormestariksi Foursquaressa.

Tai itseasiassa se alkoi jo siitä, että poika päätti pitkästä aikaa lähteä mukaan kentälle. Koko perheen yhteinen harrastus on ilon aihe, varsinkin, kun teini-ikäisen pojan seura ei ole enää itsestäänselvyys. Pelasimme kolminpeliä, jokainen oli vuorollaan yksin ja sai siis juosta urakalla.

Kolmas ilonaihe oli se, että peli kulki hyvin. Se kulki hyvin meillä kaikilla, joten saimme oikeasti peliä aikaiseksi enemmän kuin pallonnoukkimista. Tämä oli jo toinen hyvä pelipäivä perätysten, mikä tekee asiasta entistä arvokkaamman. Ei voi olla sattumaa, että kaksi pelikertaa perätysten on sujunut näin hyvin (eihän?). Ehkä me oikeasti olemme oppineet jotain. Niin sen täytyy olla.

Kummelia siteeraten: kyllä tennis on hieno laji ja mulla on kotiasiat kunnossa.

Eka koulupäivä

Minullakin oli tänään eka koulupäivä. Nimittäin ensimmäinen tennistunti uuden opettajan kanssa. Ja juu, jännitti niin kuin varmaankin muitakin uudelle luokalle meneviä.  Mikähän siinä oikein on? Olen suhteellisen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut ihminen, mutta silti uusi tennisopettaja jännittää.

Yhtäkkiä sitä on niin kuin ensimmäistä kertaa luistelemaan menevä lapsi, joka haluaisi osata kaiken jo valmiiksi. Miksi ihmeessä ottaisin tennistunteja, jos jo osaisin kaiken? Uskoisin, että opettajat ovat nähneet aiemminkin ihmisiä, joilla tulee ajoittain pokaosumia. (Jos eivät, niin ovat teeskennelleet coolia hienosti).

Tennisopettajan homma vaatii selvästi aika paljon psykologista silmää. Sillä tennis on rentouslaji. Ja vaatii taitoa saada kauhusta jäykkä aloittelija rentoutumaan sen verran, ettei pelin taso laske kauheasti. (Varsinkaan, kun omassa pelissäni ei ole kauheasti laskemisen varaa).

Rentoutumisessa auttaa, kun opettajan kanssa synkkaa. Taidot ovat tietysti ihan eri levelillä, mutta opettaja osaa puhua niin, että minä ymmärrän. On nimittäin kauhean vaikea oppia, jos ei ymmärrä, mitä pitäisi oppia tai tehdä.

Nyt olen intoa puhkuva ekaluokkalainen ekan koulupäivän jälkeen. Jee, oli kivaa! Jee, koulukaveri oli kiva (oma mies). Tästä on hyvä jatkaa.

Vielä on vähän hakusessa, millaiseksi ”koulun lukujärjestys” muotoutuu. Mutta luultavasti otamme parin viikon välein opetusta pari tuntia kerrallaan. Ja siinä välissä sitten pelailemme keskenämme 2-4 tuntia viikossa. Tämän kesän hillitömmät tuntimäärät väistämättä laskevat, ihan 5-9 tuntia ei ehkä arki anna myöden.

Mutta on silti mukavaa, että arki alkaa oikein tosissaan. Ja elämään tulee taas lukujärjestys. Mitähän sitä tenniksen täydentäjäksi keksisi?

Kaikki mitä tarvitsee elämässä, sen voi oppia myös tenniksestä (osa 1, siitä se kaikki alkaa)

Syöttö. Siinä sitä on nainen ja pallo. Sille pitäisi tehdä jotain. Samaan aikaan pitää miettiä asentoa, mailaa, kättä ja palloa. Pitäisi heittää pallo suoraan ylös, riittävän korkealle. Siis vasemmalla kädellä.

Pitäisi taivuttaa vartaloa oikein, saada lyöntiin voima jaloista asti sinkauttamaan pallo hirvittävällä voimalla syöttöruutuun. Vastustajan puolelle. Siihen oikeaan syöttöruutuun.

Tämä kaikki tapahtuu muutaman sekunnin aikana. Tai jos mukaan lasketaan pallonpomputtelut, joiden tarkoituksena on kaiketi saada vastustajan henkinen selkäranka murrettua, niin niiden kera liikesarja kestää noin 15 sekuntia.

Koko suoritus sisältää lukuisia pieniä, hienovaraisia ja oikein ajoitettavia liikkeitä. Jotka voivat siis mennä pieleen.

Ja kun sitä miettii, ne menevät aivan taatusti pieleen.

Pallon heittäminen suoraan riittävän ylös vasurilla on jo tarpeeksi vaikeaa. Loppuliikesarjasta puhumattakaan.

Vastustaja odottaa. Käytössä on vain kaksi yritystä. Pelissä ei ole sijoitus ranking-listalla, vaan vielä enemmän: vastuksen antaminen miehelle. Ha-ha.

Mitä sitten syöttämisestä voi oppia koko elämään?

Pelistä ei tule mitään, jos ei edes aloita.