Tennis on juoksulaji!

Mies on reissussa, joten minulla ei ole oikein peliseuraa. Yhdet tennistreffit olen saanut järjestettyä, mutta muuten on pitänyt miettiä vaihtoehtoista ohjelmaa. Mutta onneksi minulla on takataskussa vanha harrastus: juoksu.

Tänä vuonna olen juossut yhteensä 10 kertaa, kertoo HeiaHeia. Se taitaa olla huonoin saldo noin kahdeksaan vuoteen. Mutta niin kuin usein syksyllä, ryhdyin viime viikolla pohtimaan, että voisihan tuota pinkomistakin lisätä nyt ulkokenttäkauden hiipuessa.

Niinpä tein HeiaHeiaan itselleni juoksuohjelman. Varovaisen näin alkuun, monestakin syystä: a) juoksukunto ja b) taipumuksenani on innostua liikaa ja silloin saan helposti ns. juoksijanpolven.

Olin siis eilen ensimmäisellä juoksulenkilläni. Ekat kolme kilometria kävelin ja otin koiran kanssa pieniä pyrähdyksiä. Sitten saavuin pururadalle ja ryhdyin juoksemaan. Vauhti oli minulle suhteellisen reipasta, noin 6-6,5 minuuttia /kilometri. Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin kulki. Juoksin yhteensä tauotta neljä kilometriä. Pidempäänkin olisi mennyt, mutta saavuin takaisin tielle, enkä uskaltanut pitää koiraa enää vapaana. Ja polvessakin alkoi tuntua siltä, että vanha juoksijanpolvi olisi alkanut vihloa, jos olisin vielä pidempään juoksennellut. Viimeisen kilometrin siis kävelin kotiin.

No, eihän tuo vauhti päätä huimannut eikä matkakaan ollut pitkä. Mutta tärkeintä minulle oli se, että juoksu tuntui hyvältä! Se ei ole pitkän tauon jälkeen aina itsestäänselvää. Ekat lenkit ovat usein täyttä tuskaa.

Mitäs tästä voi päätellä? Ehkä ei mitään, mutta itse uskoisin, että tenniksen pelaaminen on kuitenkin pitänyt yllä jonkinlaista juoksupohjaa. Juostaanhan sitä kentälläkin. Kuten edesmennyt tenniksen monitoimimies Heikki Sirkkakin on sanonut: tennis on juoksulaji.

Mitäs tavoitteita minulla sitten on nyt juoksun suhteen? Tavoite on se, että yritän pitää juoksun tavoitteettomana. Toivon, että saisin nyt ennen talventuloa jonkinlaisen juoksukunnon pohjalle ja sitten pahimman talvikauden voisin käydä vaikka hallissa juoksemassa sen verran, että tuntuma säilyy. Katsotaan niitä tavoitteita sitten huhtikuussa, kun kevät taas alkaa… ja ulkotenniskausi!

 

Nytkö se loppuu?

Olemme käyneet paljon pelaamassa Espoon kaupungin ulkokentillä, muun muassa  Otaniemessä. Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tälle ulkokenttäpelaamiselle tulee kohta stoppi. Älkää ymmärtäkö väärin, kenttä on ihan ok ja opiskelijaympäristö antaa sille oman säväyksensä (viime viikolla karaokebileet naapuritalossa). Mutta tänään kentän yllä roikkuivat tummat pilvet ja sen vuoksi oli jo iltaseitsemältä hämärää.

Tajusin, että kesä ja sen mukana ulkokenttäkausi alkaa olla ohi.

Tennis on aivan mahtava laji ja se on sitä monesta syystä. Yksi niistä syistä on nimenomaan tämä ulkopelaaminen. Raitista ilmaa, aurinkoa, kesätuuli! Ei mitään ilmastoitua kuntosalihappea ja tuoksuna pelkkä hiki.

Elättelen toiveita, että vielä muutamaan otteeseen pääsisin nauttimaan ulkopelaamisesta ennen monen kuukauden hallikautta, Sekin on ihan jees. Mutta silti. Nyyh.