Tennis on lomalaji(kin)

Kuva

Tennis on lomalaji(kin)

Tenniksentäyteinen lomamatka (kahdeksana päivänä tennistä 1,5 – 2 tuntia päivässä) ja tenniksentäyteinen lomaltapaluu ovat siivittäneet minun joulunpyhiäni ja vuodenvaihdettani.

Täytyy sanoa, että tennis ja lomailu passaavat yhteen erittäin hyvin! Lähes jokaisesta etelän hotellista tai sen lähettyviltä löytyy tenniskenttä. Maila mahtuu matkalaukkuun, eivätkä pari putkiloa palloja, tennarit ja tennishame- ja toppi laukussa paljon paina.

Tennis on hyvää vastapainoa hyvinsyömiselle ja kello viiden GT:lle. Lisäksi liikkuessa saa oikein luonnollisen rusketuksen.

Meidän lomamatkamme suuntautui Sharm El Sheikhiin ja hotellillamme oli tenniskenttä. Kävimme siellä joka aamupäivä, paitsi yhtenä päivänä, jolloin olimme sukeltamassa merellä koko päivän.

Ekstraluksusta oli se, että kentällämme oli kentänhoitaja, joka siis oli paikalla aina, kun kenttä oli käyttöömme varattu. Hän haki meille palloja, eli toimi pallopoikana. Lisäksi hän oli tenniksenopettaja ja antoikin meille monia vinkkejä.

Hän myös pelasi välillä välillä meidän kanssamme, joten varsinkin mies sai kaipaamaansa kunnon vastusta, sillä minusta ei sellaiseksi ole. Vielä.

Tällä hetkellä minulla on tennismekon muotoinen rusketus, joka valitettavasti kyllä haalistuu nopeasti…

Lomalukemisena oli tietenkin myös tenniskirja, Andre Agassin elämänkerta, joka imaisi kyllä mukanaan. Suosittelen etenekin kaikille tenniksestä kiinnostuneille. Kun se oli luettu, aloitin Zlatanin elämänkerran. Eli urheilulukemisto jatkuu.

Lomaltapaluu sujui ”pehmoisesti”, sillä tenniskausi jatkui Qatarin tenniskisoja seuraamalla. Oma suosikkini oli Rafael Nadal, joka onneksi voittikin koko turnauksen. Olen aina ollut melko innokas penkkiurheilija, mutta tenniksestä saa kyllä pajon enemmän irti nyt, kun harrastaa lajia vähän itsekin.

Myös arkitennis on jo alkanut. Opettajan kanssa on treffattu kertaalleen ja pelaamassa olemme käyneet muutenkin jo muutamia kertoja.

Peliämme on nyt myös videoitu ja tarkoitus on, että laitan tännekin videosisältöä, kunhan saan opettajalta klippejä.

Hyvää pelivuotta 2014 teillekin!

Pukukaapista ulos

Olen viime aikoina tehnyt tennishallivertailua. Kävin viime viikonloppuna pitkästä aikaa pelaamassa Esport Centerissä. Siellä oli pukuhuoneet uusittu sitten viimekäynnin. Oikein tyylikästä, sanoisin. Nyt viimeistään olisi Talin syytä pistää pukkarinsa remonttiin. Pukuhuoneet ovat paitsi epäkäytännölliset, niin myös pahan kerran nuhjaantuneet. Suihkutilat ovat jopa epämiellyttävät.

Koska pääkaupunkiseudulla on tenniskentissä varaa valita, tällaisillakin asioilla on merkitystä. Varsinkaan, kun Tali ei myöskään ole halvin.

Talin plussana on se, että siellä on niin paljon kenttiä. Aika löytyy usein helpommin kuin monesta muusta hallista.

Tuorein tennihallilöytöni on Tapiolan tennispuisto, josta on myös löytynyt aikoja ihan kivasti. Se ei ole pukkareiltaan niin hieno kuin Esport, mutta suhteellisen tuore ja siisti kuitenkin.

Pieni mutta ärsyttävä asia pukuhuoneissa: kolikoilla toimivat pukukopit. Arvatkaapa onko ikinä mukana oikeankokoista kolikkoa? Tässä suhteessa Tali saa siis parhaat pisteet, sillä siellä saa kamansa säilöön ilman kolikoita.

Mailat vaihtoon!

Tennisope pyöritteli mailojamme viime lauantaina ja kehotti meitä kokeilemaan joskus miehen kanssa toistemme mailoja. Miehen maila on kevyempi kuin minun ja hitusen kärkipainoinen, joten hän uskoi sen sopivan minulle paremmin ja päinvastoin. Teimme heti sunnuntaina työtä käskettyä.

Enpä olisi uskonut, että mailalla voi olla niin iso vaikutus lyöntiini. Aivan kuin mailanvarressa olisi ollut eri ihminen. Parempia osumia, parempia kierteitä ja sitä myötä enemmän itseluottamusta, joten peli kulki muutenkin paremmin.

Oikeasti siis kannattaa kuunnella, mitä opettaja sanoo mailasta – enemmän kuin myyjää. Opettejahan on nähnyt sinut kentällä ja tietää heikkoutesi ja vahvuutesi.

Nyt on vain niin, ettei mies taida saada mailaansa enää takaisin…

Hit and catch

Kuva

Hit and catch

Tennisopettaja pyysi pitämään oppimispäiväkirjaa. Sehän sopii minulle enemmän kuin hyvin. Idea toimii varmaankin myös niille, jotka eivät halua pitää sitä näin julkisesti blogin muodossa. Hän sanoi, että ihmiseltä helposti hämärtyy se, mitä onkaan tullut opittua. Pitänee paikkansa. Välillä nimittäin tuntuu, etten ole oppinut vuodessa mitään…

Viime tunnilla opettaja pyysi minua sanomaan hit joka kerran kun maila osuu palloon. Ja sanomaan catch joka kerran, kun saatan mailan vasempaan käteen. Pieni vinkki, mutta tuntui toimivan. Tiedostin entistä paremmin osumahetken. Minulla on edelleenkin välillä ajoitusongelmia lyönnin kanssa ja olen vähän myöhässä. Kun kerran tiedän, missä kohtaa mailan pitäisi olla osumahetkellä, voin nyt hit-sanaa hokemalla huomata, mitä pitää tehdä, jotta se myös on siellä.

Sama asia saaton kanssa. Simppeliä.

Opettaja korjasi myös etukumaraa asentoani. Sitäkään en ollut tajunnut aiemmin. Kaikenlaisia tapoja sitä itselleen keksii. Ja näköjään enimmäkseen huonoja.

Vierumäeltä puuttui yksi

Kuva

Vierumäeltä puuttui yksi

Aloitin tenniksen harrastamisen reilu vuosi sitten elokuussa Vierumäen tennisviikonloppukurssilla. Sen jälkeen olen pelannut HeiaHeian mukaan tennistä yli 120 kertaa, tunteina vielä enemmän. Tänä viikonloppuna haimme lisää oppeja Vierumäeltä ja arvelin jo etukäteen, että voisin päivittää tunnelmiani tänne blogiin sen jälkeen. Aikomuksenani oli kirjoittaa kurssiopeista, eikä muistokirjoitusta, mutta sellainen tästä kuitenkin taisi tulla.

Tennisharrastukseni sai viime vuonna alkunsa legendaarisen Hessun eli Heikki Sirkan opissa. Hän menehtyi monien yllätykseksi ja suruksi tämän vuoden elokuussa, noin vuosi ekasta kurssistani.

Hessu ehti opettaa Vierumäellä vuodesta 1987. Ja koska Vierumäen tenniskurssit ovat monelle karvapalloon hurahtaneelle perinne, tulivat Hessun opit ja lasautukset monille erittäin tutuksi.

Nyt kun viikonloppukurssi avattiin, oli luonnollista, että opettajakööri totesi yhden olevan poissa.

Hessun nimi mainittiin viikonlopun aikana moneen otteeseen sekä opettajien että meidän kurssilaisten suusta. Aina suurella lämmöllä.

Mukana kurssilla oli sellaisiakin, jotka olivat olleet Hessun opeissa parikymmentä kertaa. Mutta vaikka minulla itselläni kokemusta oli vain yhdestä kerrasta, voin sanoa, että mieleen jäi upea opettaja ja mahtava persoona.

Hessu jätti Vierumäelle valtavan suuret tennarit, joihin muut opettajat nyt joutuvat hyppämään. Mutta opettajakaarti on kyllä valtavan hyvää, he ovat hyviä ja kannustavia opettajia. Kurssilaiset ovat hyvissä käsissä.

Jos Hessu sytytti rakkauteni tähän lajiin, niin täytyy sanoa, että opettajakaarti pitää kyllä edelleenkin sitä poltetta yllä. Vaikka kurssin tuntimäärää on hitusen nipistetty, niin yhdeksän tunnin intensiivikurssin aikana saa kyllä omaa osaamista viilattua ihan toisella tavalla kuin pelaamalla itsekseen viikoittain 1-3 tuntia.

Jos jostain voi olla varmaa, niin siitä, että palaan Vierumäelle. Rakkaus lajiin taitaa olla juuri se muisto, minkä Hessu itsestään halusi jälkeensä jättää.

Kaikki, mitä tarvitsee elämässä, sen voi oppia myös tenniksessä (osa 2.)

Parin tunnin tennisvuoro on hieno keksintö. Se nimittäin antaa mielenrauhaa, jota tämä laji vaatii. Yksi tunti menee kuin hujahtaen, ja huonona päivänä ehtii juuri päästä vauhtiin, kun vuoro on jo ohi. Tunti menee siis hammasta purren. Ei jää hyvä fiilis, ei.

Muutama viikko oli mennyt niin huonolla pelillä, etten tiennyt hakkaisinko mailaa, miestä vai itseäni. Mutta viime sunnuntain kaksituntisen alussa päätin, että mitä tahansa tapahtuu, niin minä pysyn hyvällä mielellä.

Pohjalaisilla on sanonta: ilo irti vaikka syrän märkänis (=mätänisi). Se pätee niin tennikseen kuin elämäänkin. Kun sen vaan aina muistaisi.

Peli ei kulje välttämättä yhtään paremmin, mutta silloin voi keskittyä siihen, että tulee hiki ja puolison kanssa on kiva harrastaa. Ja kun on hyvällä mielellä, niin on myös rento, ja silloin pelikin yleensä kulkee paremmin.

Ilon kautta.

Tennis on juoksulaji!

Mies on reissussa, joten minulla ei ole oikein peliseuraa. Yhdet tennistreffit olen saanut järjestettyä, mutta muuten on pitänyt miettiä vaihtoehtoista ohjelmaa. Mutta onneksi minulla on takataskussa vanha harrastus: juoksu.

Tänä vuonna olen juossut yhteensä 10 kertaa, kertoo HeiaHeia. Se taitaa olla huonoin saldo noin kahdeksaan vuoteen. Mutta niin kuin usein syksyllä, ryhdyin viime viikolla pohtimaan, että voisihan tuota pinkomistakin lisätä nyt ulkokenttäkauden hiipuessa.

Niinpä tein HeiaHeiaan itselleni juoksuohjelman. Varovaisen näin alkuun, monestakin syystä: a) juoksukunto ja b) taipumuksenani on innostua liikaa ja silloin saan helposti ns. juoksijanpolven.

Olin siis eilen ensimmäisellä juoksulenkilläni. Ekat kolme kilometria kävelin ja otin koiran kanssa pieniä pyrähdyksiä. Sitten saavuin pururadalle ja ryhdyin juoksemaan. Vauhti oli minulle suhteellisen reipasta, noin 6-6,5 minuuttia /kilometri. Olin yllättynyt siitä, kuinka hyvin kulki. Juoksin yhteensä tauotta neljä kilometriä. Pidempäänkin olisi mennyt, mutta saavuin takaisin tielle, enkä uskaltanut pitää koiraa enää vapaana. Ja polvessakin alkoi tuntua siltä, että vanha juoksijanpolvi olisi alkanut vihloa, jos olisin vielä pidempään juoksennellut. Viimeisen kilometrin siis kävelin kotiin.

No, eihän tuo vauhti päätä huimannut eikä matkakaan ollut pitkä. Mutta tärkeintä minulle oli se, että juoksu tuntui hyvältä! Se ei ole pitkän tauon jälkeen aina itsestäänselvää. Ekat lenkit ovat usein täyttä tuskaa.

Mitäs tästä voi päätellä? Ehkä ei mitään, mutta itse uskoisin, että tenniksen pelaaminen on kuitenkin pitänyt yllä jonkinlaista juoksupohjaa. Juostaanhan sitä kentälläkin. Kuten edesmennyt tenniksen monitoimimies Heikki Sirkkakin on sanonut: tennis on juoksulaji.

Mitäs tavoitteita minulla sitten on nyt juoksun suhteen? Tavoite on se, että yritän pitää juoksun tavoitteettomana. Toivon, että saisin nyt ennen talventuloa jonkinlaisen juoksukunnon pohjalle ja sitten pahimman talvikauden voisin käydä vaikka hallissa juoksemassa sen verran, että tuntuma säilyy. Katsotaan niitä tavoitteita sitten huhtikuussa, kun kevät taas alkaa… ja ulkotenniskausi!

 

Nytkö se loppuu?

Olemme käyneet paljon pelaamassa Espoon kaupungin ulkokentillä, muun muassa  Otaniemessä. Tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tälle ulkokenttäpelaamiselle tulee kohta stoppi. Älkää ymmärtäkö väärin, kenttä on ihan ok ja opiskelijaympäristö antaa sille oman säväyksensä (viime viikolla karaokebileet naapuritalossa). Mutta tänään kentän yllä roikkuivat tummat pilvet ja sen vuoksi oli jo iltaseitsemältä hämärää.

Tajusin, että kesä ja sen mukana ulkokenttäkausi alkaa olla ohi.

Tennis on aivan mahtava laji ja se on sitä monesta syystä. Yksi niistä syistä on nimenomaan tämä ulkopelaaminen. Raitista ilmaa, aurinkoa, kesätuuli! Ei mitään ilmastoitua kuntosalihappea ja tuoksuna pelkkä hiki.

Elättelen toiveita, että vielä muutamaan otteeseen pääsisin nauttimaan ulkopelaamisesta ennen monen kuukauden hallikautta, Sekin on ihan jees. Mutta silti. Nyyh.

Katse palloon!

Kuva

Katse palloon!

Välineurheilu on aliarvostettu urheilun laji. Uusi tennishame motivoi, tuntuu kentällä hyvältä, on toiminnallisuuksiltaan lajiin sopiva ja näyttää kivalta.

Mutta nyt esittelen välineet, jotka oikeasti ovat tehneet omalle pelilleni todella hyvää. Nimittäin pallot.

Kesällä opettajan kentälle tuomat pallot tuntuivat niin hyvältä, että oli pakko käydä itsekin ostoksilla. Ja tunnustan: me siirryimme harjoituspalloihin.

Kuulemma etenkin miehillä on taipumus siirtyä liian nopeasti liian vaikeisiin palloihin. Eikä ylpeys kestä harkkapalloilla pelaamista.

Kaikki lyönnin perusasiat oppii kuitenkin harjoituspalloilla, ja uskallan oman kokemukseni perusteella sanoa, että ne oppii paremmin (nopeammin) kuin kovemmilla palloilla. Joten ainakin lajin aloittelijoiden kannattaa nöyrtyä ja kokeilla.

Tuota vihreätäpläistä käytetään junnutasolla kisapallonakin, joten ei se ihan vaahtomuovipallo ole. Ja omat taidot eivät vuoden harjoittelun jälkeen todellakaan ole sillä tasolla kuin juniorilla, jolle on laitettu maila käteen heti tuttipullon jälkeen.

Tuota oranssi-keltaista käytämme lämmittelypallona. Joskus, jos lyöntini on ihan hukassa, saatamme pallotella niilläkin, kunnes taas tuntuu sujuvan.

Parempi täplä pallossa kuin pallo hukassa.

Hyvä päivä

Aloittelevana tenniksenharrastajana pitää olla tyytyväinen vähään ja pieniin edistysaskeliin. Silloin kun tulee takapakkia, eikä peli kulje ollenkaan, riemu on revittävä vaikka yhdestä onnistuneesta syötöstä.

Siksi tämänkaltaiset päivät ovat aivan poikkeuksellisia: kertakaikkisen hyvä päivä.

Se alkoi siitä, että klikkasin itseni tenniskentän pormestariksi Foursquaressa.

Tai itseasiassa se alkoi jo siitä, että poika päätti pitkästä aikaa lähteä mukaan kentälle. Koko perheen yhteinen harrastus on ilon aihe, varsinkin, kun teini-ikäisen pojan seura ei ole enää itsestäänselvyys. Pelasimme kolminpeliä, jokainen oli vuorollaan yksin ja sai siis juosta urakalla.

Kolmas ilonaihe oli se, että peli kulki hyvin. Se kulki hyvin meillä kaikilla, joten saimme oikeasti peliä aikaiseksi enemmän kuin pallonnoukkimista. Tämä oli jo toinen hyvä pelipäivä perätysten, mikä tekee asiasta entistä arvokkaamman. Ei voi olla sattumaa, että kaksi pelikertaa perätysten on sujunut näin hyvin (eihän?). Ehkä me oikeasti olemme oppineet jotain. Niin sen täytyy olla.

Kummelia siteeraten: kyllä tennis on hieno laji ja mulla on kotiasiat kunnossa.