Tekstiiliurheilua

Liikkuessakin pitää näyttää nätiltä. Meikkiä ei tarvitse laittaa naamaan, jos sitä ei ole entuudestaan, mutten kyllä poista meikkejä ennen treenejä. Lisäksi urheiluvermeiden pitää näyttää kivoilta, olla toimivia (kyseisessä lajissa) ja olla laadukkaita.

Tenniksessä kuteet ovat yleensä kivan näköisiä, ovathan tennishameet ja –mekot aika söpöjä. Mutta toimivuus on myös tärkeää, eikä se ole aivan itsestään selvää.

Olen kantapään kautta oppinut, ettei kaikissa tennishameissa ja –mekoissa ole taskuja. Koska meillä ei ikävä kyllä ole kentällä pallopoikia, pitää taskuihin saada vähintäänkin pari palloa mahtumaan, ettei koko ajan tarvitse käydä keräämässä. Kivijalkakaupassa voi tarkistaa taskut, mutta nettikaupassa tarvitaan joko seikkaperäinen lista teknisistä ominaisuuksista tai hyvät kuvat, joista näkee myös taskutilanteen. Luulisi kaikkien urheiluvermeitä myyvien verkkokauppojen ymmärtävän tämän, mutta valitettavasti ei… Eli muutama virheostos on tullut tehtyä.

Sama pätee muihinkin urheilulajeihin: lajinomaiset tuotteet puoltavat oikeasti paikkaansa. Hiihtotakki peittää alaselän silloinkin, kun viuhtoo etukenossa menemään. Sama takki käy tosin myös pyöräilyyn ja juoksuun, eli ihan joka lajiin ei tarvitse erillisiä varusteita. En myöskään ymmärrä, miten sauvakävelysukat eroavat tavallisista kävelysukista?

Uusien treenivaatteiden hankkiminen tuo myös piristystä ja lisäintoa harrastamiseen. Esimerkiksi Lululemonin juoksu- tai joogavaatteet (käyvät aika moneen lajiin) ovat niin söpöjä, että huvittaisi treenata koko ajan.

Vinkkinä tennikseen hurahtaneille, että kannattaa katsella vermeitä myös muista lajeista. Itselläni on paritkin juoksutrikoot, joissa on niin hyvät taskut, että niihin mahtuu enemmän palloja kuin yksiinkään tennishameisiini.

Juoksuintoa ja –vauhtia tenniskentältä

Tennis on nyt pari vuotta ollut suosikkiliikuntaani, sitä olen harrastanut keskimäärin pari kertaa viikossa. Yleensä noin 2-3 tuntia viikoittain, lomilla huomattavasti enemmän. Olen halunnut kehittyä tenniksessä ja oppia lisää. Muita liikuntamuotoja olen harrastanut myös, sekä vaihtelun vuoksi että tukeakseni tennistä. HeiaHeian tilastojen mukaan tänä vuonna olen esimerkiksi kävellyt 26 tuntia, juossut 21 tuntia, tehnyt salitreeniä tai muuta lihaskuntotreeniä yhteensä 18 tuntia. Lisäksi päälle tulee sekalainen joukko hiihtoa, zumbaa, pyöräilyä, portaiden nousua ja muuta satunnaisempaa liikkumista, yhteensä 161 tuntia liikuntaa tänä vuonna. Ei huono.

Juoksun on ollut tarkoitus olla ihan vain tennistä tukeva laji. Olen muutamia vuosia sitten harrastanut sitä sen verran, että olen juossut parit puolimaratonit, joista parhaan aikaan 2.01. Silloin kävin lenkillä 2-3 kertaa viikossa. Pisimmillään lenkit olivat 14 kilsaa, yleensä kympin huiteilla.

Olen nyt kuitenkin huomannut, että juoksuni tuntuu kenties paremmalta kuin koskaan. Käyn lenkillä kerran viikossa, korkeintaan kaksi ja vedän sellaisia 5-10 kilsan lenkkejä. Silti juoksuvauhtini on vähintään samaa tasoa kuin silloin juostessani enemmän. Ainoa selitykseni asiaan on se, että tenniksen nopeat pyrähdykset ovat parantaneet juoksuvauhtianikin. Voisinko olla oikeassa?

Olenkin saanut vähän uutta kipinää juoksuuni. Sillä seurauksella, että olen jo surffailut kympin juoksutapahtumia ja jopa puolimaratoneja. Puolimaraton voi olla vähän turhan aikainen haave tänä vuonna, sillä haluaisin seuraavalla kerralla alittaa sen kahden tunnin rajan. Ehkä ensi vuonna… Mutta kokeilen nyt joka tapauksessa lisätä juoksun osuutta ohjelmassa myös ja katsotaan sitten, onko pidempien juoksujen aika tänä vuonna, ensi vuonna vai ei koskaan.

Suurin piirtein tällaiselta vaikuttaa tuleva treeniohjelmani (viikonpäivät voivat vaihdella, mutta määrästä saatte käsityksen):
Ma: Juoksu, 45-60 min
Ti: Fiiliksen mukaan: lepo, pyöräily, tennis tai lihaskunto
Ke: Juoksu, 30-45 min
To: Tanssitunti 60 min tai kävely
Pe: Keskivartalotreeni 30 min
La: Tennis
Su: Juoksu 60 min (-> 90 min)

En noudata ohjelmaa kirjaimellisesti, eikä haittaa, jos joskus tulee ylimääräinen lepopäivä, lenkki lyhenee tai laji vaihtuu. Varsinaista lepopäivää ohjelmassa ei ole merkattuna, sillä sellaisia tulee kokemukseni mukaan joka tapauksessa työ- ja muiden menojen vuoksi tai siksi, ettei vaan jaksa. En ole huippu-urheilija vaan tämän pitää olla hauska harrastus ja pitää minut virkeänä vielä mummoksi asti.

Pelataan, kunnes syödään

Viime viikonloppu meni vähän yllättäen tenniksen parissa Vierumäellä. Yllättäen siksi, että buukkasimme kurssipaketin muutamia päivä aiemmin. Mutta mikäs siinä, ihanaa siellä on aina ollut ja nyt oli kelikin komea. Kelpasi pelata ulkokentillä yhdeksän tuntia!

Tämä oli meille kolmas tennisviikonloppu Vierumäellä. Vierumäellä olen käynyt moneen otteeseen muutenkin: sulkiskurssilla, juoksukurssilla, sporttiviikonloppua viettämässä ja kerran jopa vähän vähemmän sporttista viikonloppua viettämässä naisporukalla.

Viikonlopun ohjelma oli siis hyvin tiedossa etukäteen: pelataan siihen asti, että syödään. Parasta Vierumäellä on se, että lyhyeen ajanjaksoon on mahdotettu paljon pelaamista, joten tällaiselle vähän kovakalloisemmallekin oppijalle tulee riittävästi toistoa. Tykkiharjoitukset tehostavat treeniä entisestään. Mutta kyllä aivan yhtä olennainen osa Vierumäkeä on se porukka! Tenniksenpelaajat ja sellaiseksi haluavat ovat hienoja ja hauskoja ihmisiä! 😉

Koska pelailen enimmäkseen vain mieheni kanssa (ja hän minun), niin on tosi antoisaa pelata uusien ihmisten kanssa. Uskon, että miehenikin arvostaa sitä, että saa välillä itseään kovatasoisempaa peliseuraa. Nyt vaihdoin yhteystietoja yhden kurssilaisen kanssa, joten elättelen kovasti toiveita, että minulla on nyt uusi tenniskaveri miehen lisäksi.

Uutta Vierumäellä oli nyt se, että perinteisen tekniikkavideon sijaan katsoimme, kun opettajana toimineet Alina Petras ja Holger von Troil demonstroivat lyöntitekniikoita. Ohessa videoklippi Alinan kämmenestä. Täytynee mennä neljännekin kerran kurssille, sillä minun lyöntini ei näytä ihan samanlaiselta.

Hartiakierto

Kentällä rento kuin rautakanki?

Kuten viime blogauksessani totesin, portugalilainen tennisopettajani korosti rentoutumisen merkitystä tenniksessä. Rentoutuminen ei ole sama asia kuin huihai-asenne, se, että mennään kentälle vain relaamaan. Pitää osata relata oikein.

Jose kertoi oman pelinsä parantuneen, kun hän lakkasi pitämästä voittamista tenniksen tärkeimpänä asiana. Hänen ohjenuoranaan on nykyisin se, että tenniksessä voittaa aina jotain, oli lopputulos mitä tahansa. Häviäjä voittaa oppimalla jotain. Tai tutustumalla uusiin vastapelaajiin. Tai saamalla kunnon treenin.

Huippupelaajistakin hän arvosti niitä, joilla on elämässä muutakin kuin tennis, kuten Roger Federeriä. Tasapainoisuus auttaa asettamaan voitot ja häviöt oikeisiin mittasuhteisiin.

Miten sitten voi rentoua, jos on luonnostaan rento kuin rautakanki tai voitonhimo puristaa vanteena päätä? Ohessa muutama vinkki:

• Lämmittely. Auttaa tietysti ehkäisemään vammoja, mutta valmistelee myös mielen tennikseen. Muut asiat jäävät kentän ulkopuolelle.

• Hengittäminen. Jokaisen lyönnin jälkeen täytyy tietoisesti puhaltaa ilmaa ulos. Sen voi tehdä jopa ylikorostetusti, jotta siitä tulee tapa. Itse huomasin, että pidätän helposti hengitystäni, jolloin pelistä tulee aika raskasta. Halutessasi voit lisätä hengitykseen myös tehostehihkaisun, se voi auttaa sinua rentoutumaan, mutta lisää taatusti vastustajan hermojen kiristystä.

• Tenniksessä tekemisen pitää tapahtua ennen lyöntiä. Lyöntihetki on tenniksen zen-hetki. Itselläni tekeminen on tapahtunut myöhässä eli lyöntihetkellä, jolloin lyönnistä tulee helposti hätäinen kiskaisu. Lyöntihetkellä vain nautiskellaan.

• Jalkatyö, jalkatyö ja jalkatyö. Opettele käyttämään jalkojasi, niin yläkropan ei tarvitse tehdä kuin rento lyönti. Pyri siihen, että jalat ovat toimintavalmiudessa kuin pikajuoksijalla lähtötelineissä ja anna yläkropan olla rentona.

• Loppurentoutuminen ja venyttely. Viimeisen tennistuntimme päätimme levittämällä pyyhkeet kentälle ja vetämällä 10 minuutin rentoutumishetken. Keskityimme hengittämiseen ja rentouttamaan lihakset. Rentoutumisen jälkeen oli ihanan levollinen olo. Mokat, töppäykset ja häviöt oli helppo puolestaan jättää tenniskentälle ja siirtyä elämään sitä tenniksen ulkopuolista elämää, jos sellaista nyt on…

Oheisessa kuvassa Bosque näyttää koirajoogan mallia.

Portugalista löytyi tenniksen ilo

Kuten ehkä blogihiljaisuuskin kertoo, minulla on ollut koko kevään ajan suuria motivaatiovaikeuksia tenniksen kanssa. Osittain syynä on se, että olen pelannut liian vähän, vain kerran viikossa. Ja koska taidot eivät ole vielä riittävän kovalla tasolla, menee tunti aina tuntuman hakemisessa. En ole siis kehittynyt oikeastaan yhtään, päinvastoin olen taantunut. Ja se on taas osittain johtanut siihen, ettei pelaaminen ole ollut kivaa.

Olimme suunnitelleet kuitenkin kolmen viikon lomamatkamme Portugaliin siten, että meillä on molemmissa majoituspaikoissa tenniskenttä lähellä. Jo ensimmäisellä lomaviikollamme Carvoeirossa Etelä-Portugalissa pelasimmekin viikossa enemmän kuin keväällä kuukauden aikana. Ulkokenttä ja aurinko saivat jo aikaan sopivan rennon fiiliksen, joka näkyi myös pelaamisessa. Ei mitään pakkopullaa, vaan rentoa meininkiä. Ja rentous näkyy tenniksessä parempina lyönteinä.

Varsinainen tennishurmos syntyi kuitenkin lomamme kahden viimeisen viikon aikana. Olimme vuokranneet aivan superihanan asunnon, joka sijaitsi noin puolen tunnin automatkan päässä Lissabonista. Lomakotimme sijaitsi lähellä Sintraa, Penha Longan hotelli- ja golfresortin alueella omakotitalossa. Resortin alueella oli myös tenniskeskus , joten tenniskenttiä oli tarjolla viiden minuutin kävelymatkan päässä.

Eikä siinä kaikki: lomahuoneistomme omistaja Jose Vasco Graca on myös tennisopettaja. Niinpä sovimme jo ennen matkaa, että hän antaisi meille pari tuntia opetusta.

Tykästyimme heti ensimmäisellä tunnilla hänen tyyliinsä ja sovimme parin viikon ajalle yhteensä 6 opetussessiota, jotka kestivät aina 1,5 tuntia. Sen lisäksi pelasimme perheen kesken muutamia kertoja keskenämme. Mutta Josen antamat tunnit muodostuivat kyllä lomamme kohokohdaksi. Vilpittömästi voin sanoa, että hän on paras tennisopettaja, jonka tunneilla olen ollut. Plussaa oli myös se, että opetus oli täysin meille sopivaa, emme siis olleet osa isompaa ryhmää, jossa on aina vaikeampi saada yksilöllisiä vinkkejä.

Minkä vuoksi sitten hänen opetuksensa oli niin hyvää? Ohessa muutama asia, joka jäi mieleen:

• Hän oli valmistellut tunnit etukäteen. Jokaisella tunnilla oli asia/muutama lyönti, joihin keskityttiin. Niitä harjoiteltiin ensin hetki ilman mailaa, jotta liikerata tuli tutuksi.
• Jokaisen lyönnin opettamisessa keskityttiin muutamiin perusasioihin. Ei menty liian monimutkaisiin ja syvällisiin hienouksiin, vaan pysyttiin back to basics –asioissa.
• Palaute oli kannustavaa, oli helppo rentoutua ja nauttia opettelemisesta.
• Ja koska tennis on peli, niin 1,5 tuntia jaettiin aina opetteluosaan ja pelaamisosaan. En katsonut kelloa, mutta arvioni mukaan 50/50.
• Hän osasi ottaa minun ja miehen tasoeron hienosti huomioon. Miestä hän haastoi esimerkiksi pelatessa selvästi enemmän kuin minua.
• Myös mentaalinen puoli tuli hienosti huomioitua. Keskusteluissa välittyi se, miten tärkeää on muistaa nauttia lajista. Ilman iloa ei pelikään kehity.

Tennisiloni on taas löytynyt. Jos se uhkaa jossain vaiheessa kadota, täytyy buukata uusi matka Portugaliin. (Maahan muuten kannattaa mennä, vaikkei pelaisikaan. Ihana paikka!)

Tulen blogaamaan opeista lähiviikkoina enemmänkin.

Parisuhdepeliä

Tenniskentällä on ollut viime aikoina vähän hiljaista. Alkuvuoden sairastelut tekivät treenitaukoa, joka näkyi heti meikäläisen pelaamisessa. On ollut vaikea motivoitua kentälle, kun on mennyt niin huonosti. Tasoero miehen kanssa korostuu heti. Omat taitoni eivät vielä ole selkärangassa asti, joten breikki tekee minulle enmmän hallaa kuin hänelle.

Vaikka miehen kanssa pelaamisessa on monia hyviä puolia. On siinä myös haittansa.

Plussat:

• Yhteinen harrastus on yhteistä aikaa (ja pääsäntöisesti hauskaa)
• Mies on yleensä käytettävissä, kalentereita ei tarvitse koordinoida samalla tavalla kuin muiden kanssa
• Parempi vastustaja pakottaa minut tsemppaamaan
• Minä heikompana taas annan miehelle mahdollisuuden hioa lyöntejään, kun hänellä rauhallisessa pelissä aikaa enemmän
• Tenniksestä riittää puhuttavaa ja lajia on kiva seurata yhdessä telkkaristakin

Miinukset:

• Mies lyö välillä liian vaikeita palloja minulle, joten hän saa sitten takaisin huonoja palautuksia (hermo menee molemmilta)
• Palaute on välillä turhan suoraa – ja toisaalta toisen tuntee niin hyvin, että eleistä ja ilmeistä tietää sanomattakin, kun potuttaa

Parasta olisi, jos kummallakin olisi välillä muutakin peliseuraa. Sellaista on onneksi viikonloppuna luvassakin, kun mies saa appiukkonsa vastukseksi ja minä pojan.

Bling bling!

Tennis, Kate Spaden staili ja korut ovat intohimoni. Joten arvatkaapa, miten kävi, kun bongasin ebayssä tennisaiheiset korvikset, jotka ovat vielä kaiken kukkuraksi Katen? Pakkohan ne oli ostaa, ihan pakko.

Katella on muitakin tennisaiheisia tuotteita, mutta niistä olen vielä pitänyt näppini (näppikseni) irti.

Takapakkia eteenpäin

Muutamien hyvin sujuneiden viikkojen jälkeen tämän viikon torstaina oli vuorossa katastrofipeli. No, voiko muuta olettaakaan, jos menee aamuseitsemältä pelaamaan?

Tarkoituksena oli muuttaa yhtä pientä asiaa lyönnissä: saada mailaa kaartamaan yläkautta alas ja sieltä ylös, ikään kuin C:n muotoista kaarta entisen U:n sijaan. Tämä pieni muutos tai sen yrittäminen sai aikaan sen, että kaikki muu hajosi ympäriltä. Tuloksena ajoitusvaikeuksia, huonoja osumia ja hermojen menetys.

Puolessa tunnissa minulla ei ollut edes hiki, kun aika meni enemmän palloja kerätessä kuin pelatessa. Sirryimme harjoittelemaan syöttöjä, jotta maila ja parisuhde säilyisivät ehjänä.

Tänään kentällä oli ihan eri meininki. Kummallista, miten kahdessa vuorokaudessa voi tapahtua moinen muutos. Lyönnit eivät olleet ehkä ihan huippuja, vieläkin tuli etenkin aluksi huonoja osumia. Mutta suunta oli oikea. Ja välillä lyönti tuntui jopa hyvältä.

Tennisopettajamme on usein sanonut, että kehitys kulkee siten, että sen kulkee ensin taaksepäin. Kun keskittyy korjaamaan yhtä asiaa, muut asiat sen ympärillä hajoavat. Kunnes ne taas saa kasaan. Tavallaan ymmärrettävää, mutta erittäin raivostuttavaa. Ja ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka turhautuvat pelitaitojen hetkittäiseen katoamiseen niin paljon, etteivät edes halua virheistään eroon.

Kai se tästä.

Kuivaharjoittelua

Eilinen video oli niin huonolaatuinen, että oli pakko testata, onnistunko lainkaan samaan katselukelpoista sisältöä. Noh, sisällöstä voi olla monta mieltä nytkin, mutta ainakaan tämä ei kuvanlaadultaan ole niin heikko.

Ja onpa tässä muutama hyvä vinkki niille, joilla on saaton kanssa ongelmia.

Ohessa näette, kuinka pitkälle rystyssä mailan pitäisi (välillä) heilahtaa. Eli mailan pää menee vasemman lavan päälle. Ainakin minulla on liikkuvuuden kanssa haastetta tässä.

Kämmenessä oli hyvä kikka tuoda vasen käsi vasten jänteitä. Se tuo automaattisesti sekä kiertoa että sitä saattoa.

Kuivaharjoitteluna muutama rysty ja lopuksi kämmenpuolen lyönti.

Ei mitään itsekritiikkiä

Itsekritiikki pysäyttää kaiken oppimisen. Siksi on parempi, ettei sitä ole, ainakaan liikaa. Pahoitteluni siis blogini lukijoille mahdollisista pahoista unista, joita oheisen, elämäni ensimmäisen tennisvideon jakaminen voi aiheuttaa. Toisaalta, blogiani tuskin lukevat tennisammattilaiset, ja aloittelijoille tämä voi ehkä antaa vertaistukea: laji on vaan niin vaikea ja oppiminen voi olla kovin hidasta. Federerin tennisvideoita katselemalla voi oppia paljon, mutta myös tuskastua aika paljon…

Tämä video on noin viikon takaa. Harjoittelimme lähinnä kämmenlyöntiä, josta ohessa pieni pätkä. Kuten huomaatte, harjoittelu on vielä tarpeen.

Minulla on ollut ongelmia saaton kanssa. Lyöntini jää jotenkin kesken, lopahtaa siihen osumaan. Lyönnistä tulee jotenkin kiskaisun näköinen.

Ja tässä harjoiteltiin nimenomaan saattoa. Sitä harjoiteltiin tunnilla muun muassa siten, että maila vietiin vuorotellen vasemman olkapään yli ja pään yli. Auttoi tiedostamaan liikerataa.

Vasen käsi on mielestäni edelleenkin jotenkin ”avuton”. Se jää liian usein roikkumaan jotenkin turhanpanttina. Jo Vierumäen Hessu takoi kaaliin ”rannekellon katsomista”, mutta jotenkin se jää välillä, etenkin kiireessä, tekemättä.

Ja kiire minulla on usein, kun en oikein osaa vieläkään lukea vastustajan peliä ja lähden liikkeelle siis myöhässä.

Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa…

Yritän käyttää täällä nyt useammin joko kuvia tai videoita, sillä ne ovat ainakin itselleni hyödyllistä ja havainnollista oppimismateriaalia. Aina ei tajua, mitä siellä kentällä oikein tekee, kun ihmisessä on niin monta liikkuvaa palasta ja pelitilanteet nopeita. Toivon mukaan jonkinlaista oppimiskaartakin on nähtävissä, ainakin jossain vaiheessa.

Myös tasapainossa on vielä tekemistä. Ja jalkatyössä muutenkin. Ja osumatarkkuudessa. Ja ja ja.